Uusi Itis.fi – Tilaa olla sinä myös verkossa

Itis.fi Integraatio Määrittely Ohjelmointi Palvelumuotoilu UX & UI WordPress

Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluva Itis uudisti logonsa, visuaalisen ilmeensä ja brändistrategiansa. Meidän tehtäväksemme tuli verkkopalvelun uudistus, toiminnallisesta ja teknisestä määrittelystä toteutukseen ja ylläpitoon. Verkkopalvelun osaksi toteutimme Itikselle intranetin, jonka tärkein tarkoitus on liikkeiden edustajien toimesta tehtävä liikkeiden tietojen ylläpitäminen.

Jaa sivu

Itis on uudistuvan idän kaupunkikeskus

Uusi Itis korostaa entistä enemmän paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Se haluaa olla uudistuvan idän kaupunkikeskus, jossa ”sinulla on tilaa olla sinä”.

Sloganin mukaisesti kaikki ovat tervetulleita Itikseen, taustasta, kulttuurista tai ulkonäöstä riippumatta. Tämän saman viestin haluttiin välittyvän myös verkkopalvelun kautta:

Verkkopalvelun tärkeimpiä käyttäjiä ovat kauppakeskuksen asiakkaiden ja lähialueen asukkaiden lisäksi kauppakeskuksen vuokralaisten edustajat, jotka ylläpitävät liikkeiden tietoja intranetin kautta. Tarkoituksena on myös positiivisesti vaikuttaa yrityksien halukkuuteen tuoda liikkeensä Itikseen.

Liikkeiden tiedot ovat verkkopalvelun tärkein sisältö


Kauppakeskusten verkkopalveluissa eniten käytetyt sisällöt ja toiminnallisuudet tyypillisesti liittyvät aukioloaikoihin, myymälöihin ja palveluihin. Tämä sääntö pätee myös Itiksen tapauksessa. Liikkeille taas erityisen tärkeää on tarjouksien ja lounaslistojen saaminen esiin verkkopalvelussa.

Verkkopalveluun toteutettiin suodatettava liikkeiden listaus, joka tarjoaa käyttäjälle kaikki oleelliset tiedot liikkeistä. Listauksessa liikkeet ryhmiteltiin kolmeen tyyppiin:

1. myymälät
2. ravintolat
3. palvelut.

Ryhmittelyn pohjalta toteutettiin liikkeiden suodatus, jolla käyttäjä löytää sujuvasti vaikkapa aasialaista ruokaa tarjoavat ravintolat tai kodinelektroniikkaa myyvät myymälät. Liikkeitä voi myös selata aakkosten perusteella tai hakea avoimen haun kautta.

Helppoa ja nopeaa!

Kauppakeskuksen kuluvan päivän aukioloaika on koko ajan näkyvissä verkkopalvelun ylätunnisteessa. Tarkemmat aukioloajat ja poikkeukset kerrotaan omalla sivullaan ja liikekohtaiset aukioloajat liikkeiden listauksessa ja liikkeiden omilla sivuilla.

Liikkeet voivat intranetin kautta vapaasti julkaista tarjouksiaan verkkopalvelussa. Nämä listataan tarjousten sivulla ja eri teemojen mukaan toteutetuilla kampanjasivuilla, joissa on myös teemaan liittyvät tapahtumat, uutiset ja mahdolliset poikkeusaukioloajat. Ravintolat käyttävät intranetiä lounaslistojen julkaisemiseen verkkopalvelussa.

Palvelumuotoilussa huomioitiin sekä verkkopalvelun käyttäjät että ylläpitäjät. Ylläpitäjien määrä on Itiksellä poikkeuksellisen suuri, koska Itiksen toimiston henkilökunnan lisäksi verkkopalvelun sisältöjä ylläpitävät liikkeiden edustajat intranetin kautta.

Käyttöliittymä suunniteltiin “mobiili ensin”

Käyttöliittymän kautta verkkopalvelun käyttäjä vuorovaikuttaa käyttämänsä verkkopalvelun kanssa. Hyvin suunniteltu ja huolellisesti toteutettu käyttöliittymä tekee verkkopalvelun käyttämisestä sujuvaa. Itiksen verkkopalvelussa keskityttiin erityisesti liikkeiden listauksen ja suodatuksen käyttöliittymään.

Analytiikan mukaan Itiksen verkkopalvelun käytöstä jopa 80% tehdään älypuhelimella. Käyttöliittymän suunnittelu tehtiin siksi ”mobiili ensin” -suunnitteluperiaatteella. Ensisijaisesti siis keskityttiin mobiilikäyttöön ja sitten sovitettiin käyttöliittymä tietokoneella käytettäväksi. Toteutus on responsiivinen, eli verkkopalvelu mukautuu sujuvasti käytettäväksi eri päätelaitteilla.

Haasteellinen osa käyttöliittymän suunnittelua oli myös ylläpitotyökalun suunnittelu intranetiin. Kun ylläpitäjiä on jopa satoja, täytyy ylläpitotyökalun käytön olla erityisen helppoa. Tässä onnistuttiin erinomaisesti ja liikkeiden edustajien palaute on ollut erittäin positiivista.

Uuden brändin mukainen visuaalinen ilme

Verkkopalvelun visuaalinen ilme värittää ja kuvittaa käyttöliittymän. Se on erityisen tärkeä mielikuvien ja verkkopalvelun tunnelman kannalta. Parhaimmillaan ilme vaikuttaa positiivisesti myös verkkopalvelun käytön sujuvuuteen.

Itiksen uusi visuaalinen ilme on melko yksinkertainen ja pelkistettykin. Verkkopalvelun värimaailma rakentuu harmaan, mustan ja valkoisen käyttöön, jota täydennetään muutamilla tehosteväreillä. Kuvamaailmassa esiin pääset Itiksen ihmiset.

Kirjavuutta ilmeeseen tuovat Itiksen liikkeiden edustajien intranetin kautta tuottamat tarjoukset.

Teknisesti saumattomasti toimiva kokonaisuus

Verkkopalvelu on, intranet mukaan lukien, rakennettu WordPress-julkaisujärjestelmän päälle, jota myös käytetään sisältöjen ylläpitämisessä. Kauppakeskuksen kartta on tehty sisätilojen digitaalisten karttojen Mappedin-työkalulla.

Itiksen verkkopalveluun myös toteutettiin useampia integraatioita eri järjestelmien välillä. Erityisen tärkeä osa kokonaisuutta on tietojen siirtäminen intranetin ja verkkopalvelun välillä:

  • liikkeiden tiedot ja kauppakeskuksen aukioloajat intranetistä
  • kauppakeskuksen kartta Mappedin-työkalusta
  • myynnin tilastot intranetistä Itiksen myynnin seurantaan.

Teknisessä toteutuksessa on huolellisesti huomioitu myös hakukoneoptimointi, tietoturva ja verkkopalvelun suorituskyky.

Pidämme huolen verkkopalvelusta

Verkkopalvelun ylläpito toteutetaan Huolenpitopalvelumme muodossa. Kuukausittain tehtävään ylläpitoon kuuluu WordPress-julkaisujärjestelmän ja sen ulkoisten laajennosten versio- ja tietoturvapäivitykset.

Lisäksi palveluun sisältyy asiakastuki ja neuvonta sekä päivittäinen verkkopalvelun varmuuskopiointi.

Huolellinen suunnittelu ja toteutus takaa tulokset

Itiksen uusi verkkopalvelu julkaistiin lokakuussa 2022. Uudistuksen tuloksena verkkopalvelun keskeiset tunnusluvut ovat parantuneet merkittävästi:

  • Verkkopalvelussa keskimäärin käytetty aika on nelinkertaistunut.
  • Vierailun aikana selattavien sivujen määrä on kasvanut 50%.
  • Selvästi aiempaa suurempi osa käyttäjistä selaa vierailun aikana useamman kuin yhden sivun.
  • Itiksen toimiston väki ja liikkeiden edustajat ovat ottaneet intranetin aktiivisesti käyttöön ja esimerkiksi verkkopalvelussa julkaistujen tarjousten määrä on selvästi aiempaa suurempi.

Itis lyhyesti

Vuonna 1984 avattu Itis on yksi Suomen ja Pohjoismaiden suurimmista kauppakeskuksista.

Itiksessä on yli 130 liikettä ja 40 ravintolaa, vuokrattavan pinta-alan määrän ollessa 101.000 m2. Kauppakeskuksen vuotuinen kävijämäärä on noin 17 miljoonaa.

Vuodesta 2018 Itiksen on omistanut Morgan Stanley ja CC-Real GmbH ja sitä operoi CC-Real Finland Oy.

Ernesti Niemi

Senior Digital Designer

Antti Lassila

CTO

antti.lassila@into-digital.fi

Janne Hyyryläinen

Head Developer

Lisää töitämme

Kaikki työmme löydät täältä.

Verkkosivut_kuvitus

Jätä tarjouspyyntö.

Vastaamme tarjouspyyntöihin pikaisesti, laadukkaasti ja perusteellisesti. Osaamme. Innostumme. Onnistumme.