Uuden ajan rakennusliike

Fira.fi Integraatio Nuxt.js Ohjelmointi Palvelumuotoilu WordPress

Rakennusalan palveluyhtiö Fira uusi visuaalinen ilmeensä kesällä 2022. Me vastasimme uudistetun ilmeen tärkeimmän yksittäisen jalkautuksen, eli verkkosivuston teknisestä toteutuksesta. Moderni ja rohkea uusi ulkoasu sekä entistä liiketoimintalähtöisemmät uudet verkkosivut auttavat vahvistamaan viestiä Firasta rakentamisen palveluyhtiönä, jonka liiketoiminnan lähtökohtana ovat aina asiakkaan tarpeet ja toiveet.

Jaa sivu

Fira toimii alalle poikkeuksellisesti, sillä Fira ei tee lainkaan omaperusteista rakentamista, vaan kehittää ja toteuttaa hankkeita aina yhdessä asiakkaan kanssa. Samalla yhtiö rikkoo alan rajoja myös erittäin visuaalisella ja rohkealla ulkoasullaan sekä näyttävällä verkkosivustollaan. Uusi ilme ja sivuston toiminnallisuus viestivät juuri sopivalla tavalla Firasta, joka voidaan lukea alallaan poikkeukselliseksi yhtiöksi.

Verkkosivuston käyttöliittymän ulkoasun suunnittelusta vastasi business designiin erikoistunut Kuudes. Tekninen toteutus oli ja sivuston julkaisun jälkeinen ylläpito puolestaan on kokonaisuudessaan meidän vastuullamme.

”Intolaiset ottivat heti alusta alkaen hyvin koppia tavoitteistamme ja tarpeistamme, niin sivuston käyttäjän kuin sisällöntuottajankin näkökulmasta. Markkinoijana työmme on helpottunut huomattavasti, pystymme nyt luomaan nopeasti laajojakin sisältö- ja sivukokonaisuuksia Firan eri kohderyhmille yhden sivuston sisällä. Ilahduttavinta on kuitenkin ollut huomata, että sivuston eri tavoitteiden konversioaste ja käyttäjien sitoutuneisuutta kuvaavat mittarit ovat lähteneet huomattavaan nousuun jo lyhyessä ajassa. Firan toiminnassa jatkuva parantaminen on keskiössä, ja sivuston jatkokehityksen osaltakin olemme jo hyvässä vauhdissa. ”

Jonas Meling, Digital Marketing Manager, Fira

Sisällöllisesti laaja ja ennen kaikkea monipuolinen WordPress-verkkopalvelu on tuore esimerkki siitä, mitä ihanuuksia huolellisesti suunniteltu ja toteutettu verkkosivusto niin sisällönsyöttäjille, kuin etenkin sivuston käyttäjille tarjoaa. Lukuisilla eri sisältötyypeillä, sivupohjilla ja kymmenillä joustavilla sisältömoduuleilla viritetty fira.fi mahdollistaa siis Firalle lähes rajattomat mahdollisuudet esittää sisältöä ja palvella käyttäjää sivuston eri osioissa.

’’Meidän taustammehan on nimenomaan tekninen ja olemme 20 vuotta harjoitelleet toteuttamaan jonkun muun suunnittelemia verkkopalveluita. Mutta koska myös suunnitteluosaamisemme on tätä nykyä maan huippuluokkaa, ei ole kovin yllättävää, että saimme Kuudennen kanssa homman luistamaan ja Firalle aivan fantastisen verkkopalvelun aikaiseksi. On myös selvää, että Firan lahjakkaiden asiantuntijoiden kunnianhimosta oli suuresti hyötyä tämän lopputuloksen saavuttamisessa.’’

Aapo Mäki, CEO, Into-Digital

Hankkeen jälkeen tavoitetaso sivustolle ei ole päässyt laskemaan – päinvastoin. Yhteistyö jatkuu ylläpidolla ja kehitystä on varmasti luvassa jo syksyn 2022 aikana.

Konsta Hallinen

Developer

Laura Pekkanen

Developer

Lisää töitämme

Kaikki työmme löydät täältä.

Jätä tarjouspyyntö.

Vastaamme tarjouspyyntöihin pikaisesti, laadukkaasti ja perusteellisesti.