Green Planet Astronauts – luomuruuat lapsille verkosta

Integraatio

Palvelumuotoilu

UX & UI

Verkkokauppa

WooCommerce

WordPress

Green Planet Astronauts myy maailman parhaat lasten planeettaystävälliset luomuruoat kotiin toimitettuna. Lienee siis sanomattakin selvää, että verkkokauppa toimii keskeisessä roolissa osana GPA:n liiketoimintastrategiaa. Vastasimme heidän verkkokauppansa käyttöliittymän uudistuksesta kokonaisuudessaan.

Kevään 2022 aikana käynnistetty tiivis yhteistyö konkretisoitui uudistetun käyttöliittymän ja ostoputken julkaisuun kesällä, kun tuore greenplanetastronauts.com näki päivänvalon.

Uudistuksessa keskityttiin käyttökokemuksen parantamiseen läpikotaisin. Eritoten aikaa ja energiaa käytettiin asiakkaan verkkomyyntistrategian keskeiseen erottautumistekijään eli ostoputkeen, jossa käyttäjä voi itse rakennella tilauksensa juuri jälkikasvulleen soveltuvaksi. Käyttäjä voi myös päättää, tekeekö kertatilauksen vai jatkuvan tilauksen. Myös tilauksen pituutta ja toimitussykliä on helppo säädellä käyttäjän toimesta.

’Mielestäni hanke on hyvä esimerkki siitä, että myös jaetulla vastuulla on mahdollista saada erinomaisia tuloksia aikaan. Tässä tapauksessa onni ja ilo oli se, että asiakkaan yhteyshenkilömme Niko Pehkonen sattuu olemaan aivan äärimmäisen älykäs verkkokauppamyynnin ammattilainen. Hän kykeni toimimaan loistavana pallotteluseinänä asiantuntijoillemme Ernestille ja Janille – lopputulos kertonee yhteistyön hedelmällisyydestä kaiken tarpeellisen.’’

Aapo Mäki, CEO

WordPress WooCommerce -verkkokauppaan tehtiin reilusti muutoksia ja lisäyksiä niin toiminnallisesti, kuin ulkoasullisestikin. Käyttäjälle uudistus näyttää ja tuntuu siis kokonaisvaltaisesta, vaikka todellisuudella taustalla puksuttaa edelleen sama WooCommercen backend integroituna niin varastonhallintajärjestelmiin, kuin Klarnan maksupalveluun.

Uudistuksen jälkeen yhteistyö jatkuu ylläpidon, tuen ja kehityksen merkeissä.

”Yhteistyö Inton kanssa on sujunut erinomaisesti. Heillä on paljon osaamista, jota pääse hyödyntämään suoraan ilman ylimääräistä byrokratiaa. Saatiin yhdessä nopeasti MVP ulos, jota lähdettiin sen jälkeen optimoimaan datalähtöisellä testaamisella. Uudistukset ovat olleet kriittinen osa meidän tämän vuoden voimakkaassa DTC-kasvussa.

Niko Pehkonen, Head of eCommerce, Green Planet Astronauts

Toteutuksesta vastasivat

Jani Martikainen

Head Developer

Ernesti Niemi

Digital Designer

Ryhdytäänkö töihin?

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimetön

Kaikkia tietoja käsitellään tietosuojaselosteen mukaisesti.