’’Virtuaalinen ja elämyksellinen Nykytunteen museo on tarkoitettu tukemaan kansalaisten koronapandemiasta aiheutuneiden erilaisten tunteiden reflektointia. Tiedettä ja taidetta yhdistelevä museo taltioi Suomessa pandemia-aikana koettuja tunteita alkaen vuoden 2020 maaliskuusta.’’
Valtioneuvoston kanslia
Into-Digital vastasi Nykytunteen museon teknisestä toteutuksesta. Verkkopalvelun luovan idean taustalla seisoo hasan&partners – rakas kumppanimme, yksi valtakuntamme hienoimmista mainostoimistoista. Mukana projektiryhmässä oli lisäksi lukuisia ilmiöiden ja ihmisten tutkijoita, taiteilijoita, järjestöjä ja tietoalan asiantuntijayrityksiä.
’’Sivusto on käyttökokemukseltaan poikkeuksellinen ja vaikka sisällönhallinta tapahtuukin tyypilliseen tapaan WordPress-julkaisujärjestelmän avulla, oli Nykytunteen museon tekninen koostaminen kieltämättä itsellenikin hyvin mielenkiintoinen haaste.’’
Konsta Hallinen / Into-Digital, Developer
”Nykytunteen museo on tarkoitettu tukemaan kansalaisia kriisiajasta palautumiseksi ja samalla tallentamaan poikkeuksellinen aika poikkeuksellisella tavalla. Henkinen kriisinkestävyys on yhteiskunnan turvallisuusstrategian yksi seitsemästä yhteiskunnan elintärkeästä toiminnosta. Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemukset ovat yksi tärkeä henkistä kriisinkestävyyttä ylläpitävä tekijä. Museo tarjoaa mahdollisuuden tähän ja pyrkii näin vahvistamaan yhteiskunnan resilienssiä”,
Suomi toimii -hankkeen viestintäpäällikkö Päivi Tampere.
Toteutus
Nykytunteenmuseo on täysin räätälöidysti rakennettu verkkopalvelu, jonka sisällönhallintasydämenä sykkii helppokäyttöinen WordPress. Sisällönhallintaratkaisu tarkoittaa sitä, että asiakas voi ylläpitää verkkopalvelun sisältöjä täysimääräisesti ja itsenäisesti.
Museon tilaaja on Valtioneuvoston kanslian Suomi toimii -kokonaisuus, jonka tarkoituksena on vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä dialogin ja arjessa jaksamista edistävien kampanjoiden avulla.
Tunnustusta tärkeästä työstä
Nykytunteen museo palkittiin suomalaisen digimedian parhaimmistoa tunnustavassa Grand One -kilpailun gaalassa huhtikuussa 2022. Voitto tuli Paras verkkopalvelu ja Paras palvelumuotoilu -kategorioissa. Grand One -tuomaristo kommentoi parhaan verkkopalvelu -kategorian voittajaa seuraavasti:
”Tämän verkkopalvelun konsepti on erilainen, ajankohtainen ja tärkeä. Digitaalisuuden ehdoilla tehty palvelu. Palvelu kannustaa mukaansa sellaisetkin ihmiset, jotka muuten voisivat jäädä yksin tunteidensa kanssa. Matala kynnys liittyä tunteiden kautta osaksi ihmiskunnan kollektiivista muistia.”
Grand One -tuomaristo
Kansainvälisessä Webby-kilpailussa kolme voittoa
Nykytunteen museo valikoitui kansainvälisesti johtavan Webby-kilpailun ehdokkaaksi 14 000 työn joukosta – ja nappasi jopa kolme voittoa! Yleisön äänestämän ”The Webby People’s Voice Awards” -voiton lisäksi tämä ajankohtainen työ vei voiton Virtual & Remote: Series -sarjan Health & Science sekä Arts & Culture osioissa.
Webby Awards on internetin parhaimmistoa kunnioittava kilpailu, jossa kilpaillaan muun muassa verkkopalveluiden, virtuaali- ja etätoteutusten sekä digitaalisten kampanjoiden kategorioissa.
Myös Vuoden Huipuista menestystä
Suomen merkittävin luovan suunnittelun kilpailu Vuoden Huiput palkitsi Nykytunteen museon Hopeahuippuna sarjassa Jokeri: Edistys. Tuomaristo perustelee päätöstään seuraavasti:
”Omaperäinen ajatus ja tyylikäs toteutus. Kyseisessä työssä on hienosti hyödynnetty digitaalisen median nonlineaarisuutta. Tarina on kerrottu rikkaalla ja monimuotoisella tavalla, joka herättää varmasti kohderyhmässä tunteita. Työssä on hyödynnetty laajasti ääntä, liikkuvaa kuvaa ja tekstiä.”
Vuoden Huiput -tuomaristo
Grafian Vuoden Huiput-kilpailun tavoitteena on luovuuden ja omaperäisyyden voimistaminen sekä suunnittelun ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittäminen.
Konsta Hallinen
Developer
Jätä tarjouspyyntö.
Vastaamme tarjouspyyntöihin pikaisesti, laadukkaasti ja perusteellisesti.