Partio on Suomen suurin nuorisojärjestö, jota harrastetaan noin 750 lippukunnassa eri puolilla maata. Suositun harrastuksen piirissä on jo noin 65 000 lasta, nuorta ja aikuista. Suomen Partiolaisten tärkeimmän yksittäisen varainhankintakeinon – adventtikalenterien – myyntituotto käytetään kokonaisuudessaan partiotoimintaan, ja suurimman osan siitä saavat kalentereita myyneet paikalliset lippukunnat eli partion paikallisyhdistykset.

Epäkäyttäjäystävällinen ostoputki myynnin esteenä

HAASTEET

Kaikissa verkkokaupoissa ostokokemus on verkkopalvelun menestyksen tekijä tai este. Adventtikalenteri-sivuston uudistuksen yksi keskeisimmistä haasteista oli ratkaista käyttäjäkokemushaaste erityisesti ostoputken suunnittelun ja toteutuksen suhteen.

Täysin räätälöity ostoputki suunniteltiin huolellisesti

RATKAISUT

Uudistuksen työläin osuus oli verkkokaupan ostoputken suunnittelu ja toteutus. Ostoputken rautalankaprototyyppiä hiottiin huolellisesti osallistamalla myös käyttäjiä. Uudistus päätettiin toteuttaa täysin räätälöidysti esimerkiksi ilman WordPressin WooCommerce-lisäosaa.

Entistä enemmän myyntiä

Suunnittelimme ja toteutimme verkkopalvelu-uudistuksen kesällä ja syksyllä 2019. Palvelu julkaistiin lokakuun alussa 2019, ja kalenterien myynti alkoi virallisesti 15.10.2019.

Adventtikalenteri on yksi Partiolaisten tärkeimmistä yksittäisistä varainhankintamuodoista, joten uudistuksen tavoitteeksi asetettiin kalenterimyynnin kasvattaminen entisestään. Palvelun tarkoituksena oli tukea kalenterimyynnin lisäksi järjestön sisäisiä prosesseja.

Analytiikka osana palvelumuotoilua

Myynnin kasvattamiseksi hankkeessa päätettiin käyttää erityisen paljon aikaa ostopolun suunnitteluun ja toteutukseen. Lopputuotoksena syntyi helppokäyttöinen ja selkeä ostopolku, jossa käyttäjä voi:

• Ostaa yhden tai useamman kalenterin itselleen
• Valita toimitusosoitteeksi useamman kuin yhden toimitusosoitteen
• Tilata kalentereita lahjaksi
• Valita tuettavan lippukunnan
• Valita maksutavan ja maksaa

Myyntipaikkahaku kalenterimyynnin tueksi

Digitaalisen ostokokemuksen lisäksi verkkopalvelun haluttiin toimivan entistä tehokkaampana kanavana myös fyysisten kalenterimyyntipisteiden löytämiselle. Päätettiin toteuttaa myyntipaikkahaku, joka listaa kätevästi Partiolaisten lippukuntien itsensä ilmoittamat myyntipaikat ja -ajat.

Verkkopalvelun suunnittelussa hyödynnettiin analytiikkaa vanhasta adventtikalenteri.fi-palvelusta. Selvitimme, mitä sisältöjä kävijät kuluttavat eniten, ja mistä sisällöstä olisi ehkä hyödyllistä luopua.

Uudistettuna osiona luotiin galleria, joka listaa kaikki historian saatossa esiintyneet adventtikalenterikuvitukset. Galleria pyrittiin toteuttamaan aikaisempaa visuaalisempana, jotta vanhojen kalenterikuvitusten selaaminen olisi mahdollisimman viihdyttävää.

Into-Digitalin rooli oli kokonaisvaltainen

Vastasimme verkkopalveluhankkeesta kokonaisuudessaan, aina aloitusworskhopista palvelun julkaisun kautta ylläpitoon saakka. Projektin työvaiheita olivat muun muassa seuraavat:

• Palvelumuotoilu ja määrittely
• Käyttökokemuksen (UX) suunnittelu
• Sisällön ja sisältörakenteen suunnittelu
• Käyttöliittymän ja visuaalisen ilmeen suunnittelu (UI)
• Tekninen suunnittelu
• Julkaisujärjestelmän asennus ja käyttöönotto
• Tekninen toteutus
• Toiminnallisuuksien toteutus
• Integraatiot eri järjestelmiin
• Maksurajapinnat
• Kävijäseurannan suunnittelu ja toteutus
• Testaus ja julkaisu
• Työpalaverit ja dokumentointi
• Projektin suunnittelu ja hallinta
• Verkkopalvelun ylläpito

Postilakon haavoittamasta, loppua kohti hiljenneestä verkkomyynnistä huolimatta vuoden 2019 partiolaisten adventtikalenterimyyntikampanja keräsi ennätykselliset 2,7 miljoonaa euroa partiotoimintaan.

Panu Räsänen, CFO, Suomen Partiolaiset ry

Into-Digital kiittää ja onnittelee Suomen Partiolaisia uuden adventtikalenteri.fi:n johdosta. Hienosti aikataulussa ja budjetissa valmistuneen projektin myötä yhteistyö jatkuu varmasti. Partiolaisten yhteyshenkilö, varainhankintavastaava Simo Pynnönen kuvaa hanketta seuraavasti: ”Yhteistyö Into-Digitalin kanssa oli alusta saakka joustavaa ja selkeää. Heidän osaamisensa ja yhteistyömme tuotoksena syntynyt verkkopalvelu vaikuttaa takovan kaikki verkkomyyntiennätyksemme uusiksi verrattuna edellisvuosiin. Lisäksi meidän sisäinen tilaus-toimitusketjun hallintaprosessi otti aimo harppauksen eteenpäin uuden verkkopalvelun myötä.”

Into-Digitalin toimitusjohtaja Aapo Mäki ihailee Partion kunnianhimoa ja uskallusta satsata uuteen adventtikalenteri.fi:hin: ”On virkistävää huomata, kuinka Suomen Partiolaisten kaltainen perinteinen organisaatio ymmärtää verkkopalvelun merkityksen päälle myynnin suhteen. Ihanan yhteistyömme myötä ei ole yllätys, että verkkopalvelu on jymymenestys.”

Yhteistyö jatkuu

Erinomaisen hankkeen myötä Into-Digitalin ja Suomen Partiolaisten yhteistyö jatkuu aktiivisena. Verkkopalvelua on jo kehitetty reilusti odottamaan uuden adventtikalenterin julkaisua lokakuussa 2020.

Grand One -voitto!

Lokakuussa 2019 julkaistu adventtikalenteri.fi sai palkintonsa keväällä 2020, kun se pokkasi Suomen arvostetuimman digimarkkinointikilpailun Grand One:n pääpalkinnon Pienen budjetin verkkopalvelu -kategoriassa.

Lisää töitämme