Into-Digitalin johto vaihtuu

Aapo Mäki Into-Digitalin toimitusjohtajaksi, Antti Rasi jatkaa hallituksen jäsenenä.

Digitaalisen markkinoinnin tuotantokumppani Into-Digitalin toimitusjohtajana aloittaa 1.8.2019 yhtiön nykyinen myyntijohtaja Aapo Mäki.

Toimitusjohtajan paikalta väistyy Antti Rasi, joka jatkaa yrityksen hallituksessa ja osakkaana:

”Menneet kolme vuotta Inton peräsimessä ovat olleet hienoa aikaa. Olemme päässeet tekemään upeita projekteja hienojen asiakkaiden kanssa, ja saaneet samalla käännettyä firman takaisin kasvu-uralle. Nyt on aika siirtyä uusiin haasteisiin ja olen erittäin luottavainen, että Intolla on hieno tulevaisuus edessään Aapon siirtyessä firman johtoon.”, Rasi kommentoi kapulanvaihtoa.

Mäen tehtävänä on johtaa muutosta, jonka myötä yhtiö panostaa jatkossa entistä vahvemmin palvelemaan ei pelkästään markkinointiviestintäalan yrityksiä, vaan kaikkia yrityksiä digitaalisen haasteiden suhteen eritoten verkkopalvelumaailmassa.

Mäki on työskennellyt yhtiön palveluksessa syksystä 2017 lähtien.

”Haluamme keventää asiakkaidemme huolta teknisten kysymysten äärellä ja tarjota apua digitaalisen maailman haasteisiin. Meillä on erittäin luja osaaminen ja pitkä historia, ja jatkossa aiomme panostaa entistä enemmän myynnillisiin toimenpiteisiin.”, Mäki sanoo.

Into-Digitalin liikevaihto oli viime vuonna n. 1,1 miljoonaa euroa. Yritys työllistää 17 henkilöä Helsingissä ja Jyväskylässä.

Into-Digitalin palveluihin luottavat Suomen suurimmat ja vaikuttavimmat markkinointialan luovat toimistot kuten FOLK, hasan & partners, TBWA ja Miltton. Myös useat pienet ja suuret toimijat omien markkinointipalveluidensa toteuttajana kuten Wärtsilä, Valtiovarainministeriö, Teollisuusliitto, Hanaholmen ja Kristina Cruises ovat tottuneet toimimaan Into-Digitalin kanssa. Into-Digitalin palveluvalikoima on laaja, ja yritys toteuttaakin vuosittain satoja projekteja aina isoista verkkopalveluhankkeista yksittäisiin display-mainoksiin. Lisäksi tuore saavutettavuusdirektiivi on otettu Into-Digitalilla vakavasti, sillä yritys on jo nyt auttanut lukuisia toimijoita analysoimaan verkkopalveluidensa saavutettavuutta, jonka lisäksi Into-Digital suorittaa myös sivustojen saavutettavuuskorjauksia.

Me olemme Into-Digital. Suomen paras digimarkkinoinnin toteuttaja.

Into-Digital
Helsinki

Lapinlahdenkatu 1 B
00180 Helsinki

tel: +358 44 749 2060

Into-Digital
Jyväskylä

Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

tel: +358 40 740 8018

Ota yhteyttä