Lastenklinikoiden Kummit pienten potilaiden asialla

Kummit.fi Määrittely UX & UI Verkkokauppa WooCommerce WordPress

Lastenklinikoiden Kummit on toiminut lähes kolmen vuosikymmenen ajan pienten potilaiden asialla ja tukenut lastenklinikoiden toimintaa sekä lastentautien tutkimustyötä. Yhdistyksen toiminta perustuu vahvasti lahjoitusten keräämiselle. Into-Digital uudisti Kummien verkkopalvelun hyväntekemisen hengessä.

Parhaat päivänsä nähnyt käyttöliittymä lahjoittamisen esteenä

HAASTE

Kummit.fi-verkkopalvelu ei enää toteuttanut tarkoitustaan Kummien ensisijaisena lahjoitusvälineenä ja tiedonvälityksen kanavana. Vanhentunut käyttöliittymä esti käyttäjän mutkattoman liikkumisen sivustolla, Kummien värikäs ja hyväntuulinen tunnelma ei välittynyt, eikä digimarkkinointi kukoistanut.

Visuaalisesti kutkuttava sivusto ja selkeä lahjoitusputki

RATKAISUT

Yhteistyössä Palveluiden markkinoinnin toimisto Ida Framin kanssa Kummien logo ja ilme päivitettiin vastaamaan yhdistyksen hyväntuulista tekemistä. Uutta ilmettä sovellettiin myös verkkopalvelun käyttöliittymään, joka suunniteltiin kohderyhmät kirkkaasti mielessä. Projektin yhteydessä uudistettiin lahjoitusalusta, ja sivustolle suunniteltiin tapoja ohjata käyttäjiä lahjoittamaan.

Lahjoittamisessa pätee samat lainalaisuudet kuin verkkokaupankäynnissä yleensä: oikeiden ihmisten ohjaaminen verkkopalveluun, johon on rakennettu mahdollisimman vaivaton ”ostopolku”

Aapo Mäki, CEO, Into-Digital

Lahjoitusputki

Lahjoittaminen tunnistettiin määrittelyssä palvelun tärkeimmäksi toiminnallisuudeksi. Tämän vuoksi projektissa lähdettiin uudistamaan myös lahjoitusalusta ja suunnittelemaan huolella erilaisia konversiopisteitä, joista käyttäjä ohjataan lahjoittamaan.

Sisältörakenne

Sivusto ei kuitenkaan ole pelkkä lahjoitusputki, vaan sen tehtävänä on myös jakaa tietoa kaikesta työstä, mitä Kummit tekevät pienten potilaiden hyväksi. Osana määrittelyä sivustolle suunniteltiin selkeä sisältörakenne, joka helpottaa tiedon löytymistä ja sivuston selailua.

Verkkokauppa

Sivustouudistuksen yhteydessä määriteltiin ja toteutettiin myös uusi verkkokauppa. Tuttujen Teemu-nallejen rinnalle on suunnitteilla aineettomat lahjat, jotka ilahduttavat niin lahjan saajaa, antajaa kuin potilasperheitäkin. Verkkokaupan alustaksi valittiin WooCommerce helpon ylläpidon ja monipuolisten toimintojen vuoksi.

Uudistettu kummit.fi -verkkopalvelumme pystyy nyt vastaamaan ajan, tukijoiden ja tukikohteidemme tarpeisiin sekä sidosryhmätyömme tavoitteisiin myös laajemmin. Kun yhteistyö sekä yhdessä tekeminen ja tukeminen myönteisellä otteella on toiminnassamme kokonaisuudessaan tärkeää, niin sen täytyy välittyä myös verkkopalvelukokemuksesta – tässä mielestämme nyt onnistutaan.

Matti Valli, Lastenklinikoiden Kummit ry

Enemmän ja parempaa näkyvyyttä

Uusi verkkopalvelu suunniteltiin parantamaan Kummien digitaalista näkyvyyttä ja toteutuksessa huomioitiin alusta saakka, että sisältöjä on mahdollisimman vaivatonta käyttää verkkomainonnassa.

Tekninen hakukoneoptimointi on jokaisen Into-Digitalin toteuttaman sivuston kulmakiviä, ja myös Kummien sivustolla lähdettiin hakemaan markkinoinnin rinnalla mahdollisimman hyvää orgaanista näkyvyyttä.

Sivustolle toteutettiin myös kustomoituja analytiikkatapahtumia, jotta sisältöjä ja markkinointia on mahdollista kehittää jatkuvasti käyttäjälähtöisemmäksi.

Tekniset ratkaisut

Kummien uusi sivusto toteutettiin räätälöidysti WordPress-julkaisujärjestelmällä, jolla saatiin monipuolisuutta sisällönhallintaan käyttäjäystävällisyydestä tinkimättä. Tiedonkäsittelyn sujuvoittamiseksi sivuston lomakkeita integroitiin Salesforce-järjestelmään, ja lahjoitusputki kulkee omassa iRaiser-järjestelmässään.

Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosalla, joka sopi loistavasti pienen mutta monipuolisen verkkokaupan tarpeisiin. Verkkokauppaan saatiin myös helposti tuotua Paytrail-maksurajapinta.

Ernesti Niemi

Senior Digital Designer

Konsta Hallinen

Developer

Lisää töitämme

Kaikki työmme löydät täältä.

Jätä tarjouspyyntö.

Vastaamme tarjouspyyntöihin pikaisesti, laadukkaasti ja perusteellisesti.