Aspocomp on piirilevyvalmistaja ja -toimittaja, jolla on oma tehdas Oulussa sekä tehokas partneriverkosto Kiinassa ja Euroopassa. Yhtiön tarpeet verkkopalvelulle ovat niin markkinointiviestinnälliset kuin myynnilliset, mutta myös lainsäädännölliset. Pörssiyhtiön tulee esittää verkkosivustollaan tietyt asiat, tietyllä tavalla ja osa jopa tiettyyn aikaan.
Jo vuosia jatkunut yhteistyömme Aspocompin kanssa sai uuden vaihteen kesällä 2022, kun muutama vuosi sitten rakennettu WordPress-verkkosivusto sai kokonaan uuden, raikkaamman ulkoasun. Uudistuksella pyrittiin hieman pehmentämään piirilevyasiantuntijan ulkokuvaa, raikastamaan sivuston käyttökokemusta ja toisaalta selkeyttämään käyttökokemusta laajan sisältömassan syövereissä.
’’Mielestäni tämä on erinomainen esimerkki jämptistä, laadukkaasta ja toimivasta perussivustosta organisaatiolle, jolle sivuston merkitys on hyvinkin suuri. Lisäksi uudistus kuvaa hyvin ajatusmaailmaamme pitkäaikaisen yhteistyön hedelmällisyydestä’.’
Aapo Mäki, CEO
Uudistus- tai ehkä pikemminkin virkistyshanke on loistava esimerkki siitä, että vain pienillä ponnistuksilla on mahdollisuus puhaltaa reilusti uutta virtaa jo olemassa olevaan verkkopalveluun. Toki edellytys freesaukselle on tyypillisesti se, että aiemmin rakennettu sivusto on teknisesti laadukas ja toimiva, eikä ulkoasun uudistaminen tällöin vaadi koko verkkopalvelun rakentamista nollasta.
Käytännössä hankkeessa kysymys oli lopulta siis värien käytön uudelleenpohtimisesta, ilmeen rikastamisesta kuvituksilla ja navigaatioratkaisun täydellisestä uudistuksesta. Näillä muutoksilla sivusto vaikuttaa ulospäin kokonaisuudessaan uudistetulta, vaikka takana on todellisuudessa vain joidenkin työpäivien freesaushanke.
Verkkopalvelu on alkujaan rakennettu vuonna 2020 ja hyödyntää räätälöityä WordPress-julkaisujärjestelmää.



Ernesti Niemi
Senior Digital Designer

Konsta Hallinen
Developer

Miikka Mäkelä
Developer

Jätä tarjouspyyntö.
Vastaamme tarjouspyyntöihin pikaisesti, laadukkaasti ja perusteellisesti.